Kerran eli pienessä metsäkylässä utelias siili nimeltään Samuel. Samuel oli tunnettu terävien piikkinsä lisäksi myös terävästä älystään. Hän asui maalaismaiseman sydämessä, missä jokainen päivä tarjosi uuden seikkailun.
Eräänä aamuna metsän reunamilla, juuri heräilevän auringon ensimmäisten säteiden leikkiessä lehtien päällä, Samuelista tuntui, että jotakin erikoista oli tapahtumassa. Hänen vaistonsa ei pettänyt, sillä pian hänen luokseen saapui pieni orava levottoman oloisena.
– Samuel, meillä on tehtävä sinulle, orava hengähti. – Meidän täytyy lähettää tärkeä viesti härkä Hermannille, mutta hän asuu kaukana toisella puolella metsää, eikä kukaan meistä uskalla lähteä niin pitkälle matkalle.
Samuelin sydän sykki innosta. Hän rakasti seikkailuja, ja tämä kuulosti juuri sellaiselta.
– Älä huoli, minä vien viestin perille, Samuel sanoi päättäväisesti.
Orava ojensi Samuelille pienen radiopuhelimen. Se oli vanha, mutta uskollinen laite, joka oli kulkenut metsäkylässä sukupolvelta toiselle.
– Tässä on yhteydenottotapamme, jos tarvitset apua, orava sanoi ennen kuin hävisi puiden siimekseen.
Samuel pakkasi mukaansa tarvittavat varusteet, kiinnitti radiopuhelimen turvallisesti selkäänsä ja lähti rohkeasti matkaan. Hänen täytyi ylittää niittyjä, sukeltaa syvälle tummiin metsiin ja kohdata monta tuntematonta.
Matka vei Samuelin läpi vehreiden laaksojen, joissa kukat nyökkäilivät tervehdyksiä hänen kulkiessaan. Hän kohtasi leppäkerttuja, jotka pelasivat piilosta kastepisaroiden keskellä, ja pöllöjä, jotka kertoivat viisaita tarinoita menneisyydestä. Mutta sitten tuli haastava osa – suuren avoimen kentän ylittäminen.
Kentällä tuuli puhalsi voimakkaasti, tanssittaen heiniä villissä harmoniassa. Siellä oli härkä Hermanni, jykevä otus, jonka huhuttiin olevan yhtä vanha kuin itse metsä. Härkä seisoi ylväästi keskellä kenttää, katse tähtien tuolla puolen.
– Tervehdys, suuri Hermanni, Samuel aloitti rohkeasti, – minulla olisi viesti sinulle metsän väeltä.
Härkä käänsi hitaasti katseensa pikkuruiseen siiliin. Hermannin silmät olivat kuin kahden salaperäisen lampun valot, jotka tarkkailivat Samuelia uteliaasti.
– Mikä tuo sinut tänne, pieni ystäväni? Hermanni kysyi äänellä, joka kaikui kuin kaukainen ukkonen.
Samuel selitti tehtävänsä ja ojensi viestin sekä radiopuhelimen. Härkä kuunteli tarkkaavaisesti, ja kun Samuel oli lopettanut, näytti Hermanni hetken mietteliäältä.
– Kiitos, Samuel. Olet osoittanut suurta rohkeutta tuodessasi tämän viestin perille. Tämä viesti on tärkeä, enkä meinaa päästää sitä hukkaan, härkä sanoi.
Hetki oli täynnä taikaa. Samuel tunsi olevansa osa jotakin suurta ja ihmeellistä. Hermanni kertoi Samuelille tarinoita vanhoista ajoista, ja kuinka metsän asukkaiden tulisi aina tukea toisiaan.
– Muista, pieni sankarimme, Hermanni sanoi ystävällisesti, – mikäli koskaan tarvitset apua, radiopuhelin tuo meidät yhteen.
Samuelin matka takaisin kylään oli nopeampi, sillä hänen sydämensä oli kevyt ja askeleet täynnä uutta energiaa. Hänen saavuttuaan kylään, metsänväki juhli häntä suurena sankarina. Ja vaikka Samuel olikin pieni metsän asukas, hän oli tehnyt suuren teon.
Tuosta päivästä lähtien, Samuelin ja härkä Hermannin välille syntyi erityinen ystävyys, ja radiopuhelin pysyi heidän välisensä yhteyden symbolina. Metsän asukkaat oppivat, että rohkeus ja ystävyys ovat suurempia kuin mikään etäisyys tai kokoerosta.
Ja niin, Samuelin salainen tehtävä oli paljon enemmän kuin pelkkä viestin kuljettaminen. Se oli matka, joka opetti koko metsänväelle uskalluksen, yhteenkuuluvuuden ja ystävyyden merkityksen.
