Eräänä kevätaamuna, kun auringonsäteet kutittelivat lempeästi unenpöpperöistä kaupunkia, isoisä Pekka valmistautui lähtemään tavalliselle aamukävelylleen. Hän oli aina ollut seikkailunhaluinen mies, jolla oli parta täynnä tarinoita ja taskut seikkailujen muistoja. Erona muihin päiviin, tänään isoisä Pekka päätti lähteä kävelylle uutta reittiä pitkin, jonka varrella oli palokunta-asema. Hän oli aina ihaillut palomiehiä. Nämä rohkeat sielut, jotka olivat valmiita rientämään apuun tuossa tuokiossa, olivat hänen silmissään moderneja sankareita.
Matkalle lähtiessään hän ei olisi koskaan voinut aavistaa, että kohtaisi seikkailun, joka olisi suoraan hänen omista nuoruudensankaritarinoistaan. Aamun valjetessa hiljalleen ja kadut heräillessä eloon, isoisä Pekka saapui palokunta-asemalle. Hän pysähtyi ihastelemaan punaisia paloautoja, kun yhtäkkiä kuuli erikoisen äänen – äänen, joka ei kuulunut kaupungin tavallisiin ääniin.
– Mitä ihmettä? tuo ääni kuulostaa kuin märältä nyljetyltä kuminauhalta, isoisä Pekka ihmetteli ja kääntyi katsomaan äänen suuntaan.
Mitä hänen silmänsä näkivätkään: palokunta-aseman takapihalla, suuren vesialtaan äärellä, oli valtava vihreä krokotiili! Se näytti yhtä hämmentyneeltä kuin isoäijäkin. Miten maailmassa krokotiili oli päätynyt keskelle kaupunkia ja miksei kukaan ollut vielä huomannut sitä? Isoisä Pekka, sankarillisen luonteensa ajamana, päätti toimia.
– Hei, kiltti krokotiili, mitä sinä täällä teet? Isoisä Pekka huikkasi varovaisesti, mutta ystävällisesti.
Krokotiili, joka näytti olevan ihan yhtä yllättynyt saamastaan huomiosta, avasi suunsa ja… hymyili? Tai ainakin isoisä Pekka ajatteli sen hymyilevän. Yhtäkkiä palokunta-aseman ovi lennähti auki, ja palomiehet tulivat ulos selvittämään, mistä meteli johtui.
– Mitä täällä tapahtuu? yksi palomiehistä kysyi hämmästyneenä, kun huomasi isoisän ja krokotiilin keskustelun.
Isoisä Pekka selitti tilanteen, ja pian palokunta-asema muuttui seikkailun näyttämöksi. Koko asema oli pöhinässä, kun he suunnittelivat, miten saattaisivat Krokotiilin turvallisesti takaisin sen oikeaan kotiin. Palomiehet valmistelivat suurta kuljetuslaatikkoa, samalla kun isoisä Pekka piti krokotiilille seuraa jutellen sille kaiken maailman tarinoita.
Kävi ilmi, että krokotiili oli paennut lähellä olevasta eläintarhasta ja harhautunut palokunta-asemalle. Isoisä Pekka, palomiesten ja krokotiilin yhteistyöllä he onnistuivat palauttamaan krokotiilin turvallisesti takaisin eläintarhaan, josta sen oltiin jo ehditty ehtiä kaivata kovasti.
Tuo päivä palokunta-asemalla oli kaikille mukana olleille unohtumaton. Se oli osoitus rohkeudesta, ystävyydestä ja siitä, että seikkailuja voi löytyä mistä tahansa – jopa vihreän krokotiilin muodossa. Ja isoisä Pekka? Hänestä tuli paikallinen sankari, tarinan kertoja, jonka seurassa koko kaupunginosan lapset kerääntyivät kuuntelemaan uskomattomia tarinoita. Tarinoita palokunta-asemasta, rohkeista palomiehistä ja tietenkin seikkailusta, joka toi elämään uuden ystävän: krokotiilin.
Siitä lähtien, kun vain krokotiilia kaivattiin, kaikki tiesivät kertoa, että se saattoi löytyä vain yhdestä paikasta: isoisä Pekan sydämestä, jossa kaikille tarinoille ja ystäville oli aina sopivasti tilaa.
