Hiljainen vuori kohosi ylpeänä taivasta kohti, verhoutuneena keveään usvaan ja sen rinteillä asusteli monenlaisia eläimiä. Mutta erityinen asukas oli Hurmaava Heppu, vikkeläjalkainen, suurisilmäinen hevonen, jonka turkin sileys kilpaili aamukasteen kanssa. Heppu oli tunnettu ei vain nopeudestaan vaan myös uteliaisuudestaan, mitkä veivät hänet usein kauas tutuilta poluilta etsimään uusia seikkailuja. Niinpä oli vain ajan kysymys, kun hän kohtaisi jotakin tai jonkun, joka veisi hänen seikkailunsa aivan uudelle tasolle.
Jouluaaton aattona, kun taivaalla kimmelsi tuhannet tähdet, Heppu tunsi mielensä seikkailevaksi enemmän kuin koskaan. Hän lähti tutkimaan vuoren huippua, jossa kerrottiin asuvan salaperäisiä taruolentoja. Kiivetessään lumoavan vuoren rinteitä, hän huomasi, että lumipeite muuttui syvemmäksi ja kimaltelevammaksi. Kuun valo heijastui lumesta niin, että koko vuori näytti olevan tehty hopeasta ja timanteista.
Kun Heppu lähestyi vuoren huippua, hän näki jotakin täysin odottamatonta. Siellä, lumipeitteisen kedon keskellä, seisoi itse Joulupukki katselemassa tähtiä. Hän oli syventynyt vanhaan, kultasärmäiseen kirjaan, joka näytti kertovan muinaisista tarinoista ja loitsuista. Heppu lähestyi varovasti, ettei vain säikyttäisi legendaa.
– Hyvää iltaa, kunnioitettava ystävä, Joulupukki lausui huomattuaan Hevun. – Oletko eksynyt tänne ylhäisyyteeni, vai onko mielessäsi jotakin suurempaa?
Heppu oli aluksi hämillään, mutta sitten hän muisti, miksi oli tullut. – Halusin löytää uusia seikkailuja, hän tunnusti.
Joulupukki hymyili salaperäisesti. – Olenko minä seikkailusi, vai etsitkö jotakin vielä suurempaa?
Hepun uteliaisuus oli herätetty. Hän kertoi Joulupukille unelmistaan ja halustaan nähdä ja kokea jotakin todella erityistä. Joulupukki kuunteli tarkkaavaisesti ja sanoi sitten: – Sinun seikkailusi on vasta alkanut. Sinun tulee löytää kadonnut taikakello, joka voi tuoda onnea ja valoa koko maailmalle.
Heppu oli kiehtoutunut. Hän kysyi, mistä kelloa voisi etsiä, ja Joulupukki ojensi hänelle pienen, hohtavan puhelimen. – Tämä puhelin auttaa sinua matkallasi. Se näyttää tie ja antaa sinulle vihjeitä, mutta ole varovainen, sillä matka on täynnä arvoituksia ja koettelemuksia.
Täynnä intoa ja päättäväisyyttä, Heppu lähti etsintämatkalle. Puhelin loisti hämärässä, ohjaten häntä kaukaisille niityille, syviin metsiin ja salaperäisille järville. Matkalla hän kohtasi monenlaisia olentoja: viisaita pöllöjä, jotka arvoituksillaan neuvoivat ja opastivat; leikkisivia kettuja, jotka innostivat häntä oveluudellaan ja kekseliäisyydellään; ja kilttejä kaneja, jotka tarjosivat hänelle suklaisia porkkanakakkuja matkaevääksi.
Eräänä päivänä Heppu saapui syvälle synkkään metsään, jota peitti ikivanha lumipeite. Puhelin alkoi vilkkua kirkkaammin, ja näytöllä näkyi kartta, joka osoitti kohti vanhaa, rapistunutta luolaa. Rohkeana ja uteliaana Heppu päätti astua luolan sisään.
Sisällä odotti pimeys ja hiljaisuus. Heppu kulki varovasti eteenpäin, seuraten puhelimen valaisemaa polkua. Yhtäkkiä hän kuuli kumeaa murinaa ja näki luolan perältä häämöttävän jättimäisen karhun. Heppu jähmettyi paikoilleen, mutta puhelin rohkaisten häntä eteenpäin.
– Mitä pieni hevonen tekee yksin näin syvällä metsän uumenissa? karhu kysyi karhealla äänellään.
Heppu nielaisi pelkonsa ja kertoi karhulle etsinnästään kadonneelle taikakellolle. Karhu murahti ja sanoi: – Taikakello? Sitä ei löydetä helposti, mutta minä voin auttaa sinua, jos suostut auttamaan minua ensin. Minun kirjassani on ohjeet salaisuuden avaamiseen.
Yhdessä Heppu ja karhu ryhtyivät selvittelemään vanhan kirjan viisauksia. Heppu tarjoutui lukemaan kirjaa ääneen, kun taas karhu neuvoi häntä ymmärtämään sanoma syvemmällä tasolla. Yhdessä he löysivät arvokkaan viestin, joka kertoi taikakellon sijainnista.
Seuraavana päivänä Heppu ja karhu seikkailivat yhdessä vuoren rinteillä, kohti piilotettua luolastoa. Matka oli täynnä vaaroja ja esteitä, mutta yhdessä he voittivat ne kaikki. Astuessaan luolaston uumeniin, heidän eteensä avautui lumoava näky: kaunis, kimalteleva taikakello hohti heitä vastaan.
Heppu tunsi sydämensä täyttyvän ilosta ja kiitollisuudesta. Hän otti varovasti kellon ja kääntyi kiittämään karhua. Mutta tämä oli hävinnyt jonnekin, jättäen vain jälkeensä pienen, karhunkuvalla koristellun puhelimen.
Kun Heppu katseli ympärilleen, hän huomasi olevansa taianomaisessa huoneessa, jossa seinät olivat täynnä lumoavaa musiikkia ja värikkäitä valoja. Yhtäkkiä Joulupukki ilmestyi hänen eteensä, hymyillen leveästi.
– Onnittelut, Hurmaava Heppu, olet suorittanut tehtäväsi kunniakkaasti, Joulupukki sanoi. – Taikakello on nyt sinun ja sillä voit tuoda onnea ja valoa kaikkialle.
Heppu tunsi ylpeyttä ja iloa sydämessään. Hän kiitti Joulupukkia ja lupasi käyttää taikakelloa viisaudella ja ystävyydellä. Kun hän lähti vuorelta, hän vilkaisi taakseen ja näki lumoavan maiseman, jossa tähdet kimaltelivat ja lumi huokui rauhaa ja taikaa.
Ja siitä lähtien Heppu seikkaili ympäri maailmaa ystäviensä ja uusien tuttaviensa kanssa, levittäen onnea ja valoa minne ikinä menikään.
