Aurinkoinen kevätpäivä valaisi koko valtakuntaa, kun prinssessa Aurora heräsi linnassaan. Pieni oranssi lintu ikkunalaudalla lauloi iloisesti, ja ilmassa tuoksui kukkien huumaava tuoksu. Aurora tarttui vaaleanpunaiseen aamiaisrottiinsa, avasi makuuhuoneensa ikkunan ja katsoi kaukaisuuteen. Tänään oli suuri päivä: maailman suurin stadionturnaus pidettäisiin valtakunnan sydämessä, ja Aurora oli kutsuttu avamaan tapahtuma.
Stadionin reunamilla parveili jo tuhansia ihmisiä, joilla oli mukanaan lippalakkeja, viirejä ja ilmapalloja. Aurora astui ulos lähestyvästä vaunustaan ja silmäili ympärilleen. Koko stadioni kimalteli kilpaa auringon kanssa, ja hän tunsi sydämensä täyttyvän jännityksestä.
– Tervetuloa, prinsessa Aurora! huusi stadionin seremoniamestari, herra Havunoksa, kovaäänisestä.
– Olen innoissani olla täällä, vastasi Aurora heiluttaen ihmisille.
Kun Aurora käveli stadionin keskelle, hän tunsi taskussaan sormustimen kokoisen kruunun, jonka oli saanut lahjaksi isältään, kuninkaalt. Se symboloi hänen asemaansa ja vastuullisuuttaan.
Aurora oli juuri valmistautumassa pitämään avajaispuheensa, kun äkkiä pieni apina hyppäsi alas stadionin katolta suoraan hänen eteen. Apinalla oli yllään iloisenväriset vaatteet ja se piteli kädessään pientä rumpua. Se katsoi Auroraa suurilla, iloisilla silmillään ja alkoi rummuttaa rytmikkäästi.
– Mitä ihmettä? Kuka sinä olet? Aurora kysyi hämmästyneenä.
– Olen Timppa-apina, kiertolainen ja rumpali! tulin tänne viihdyttämään väkeä! Timppa vastasi ylpeänä.
Aurora hymyili ja tunsi lämminhenkisen energian Timppasta.
– No tervetuloa Timppa-apina, sinä voit auttaa minua tässä suuressa turnauksessa! hän ehdotti ja apina nyökkäsi riemukkaasti.
Avajaiset olivat menossa hyvin, mutta pian Aurora ja Timppa huomasivat, että jotain oli pielessä. He näkivät näkivät pienen, tärisevän hahmon stadionin laidalla. Se oli nuori poika, joka näytti eksyneeltä. Aurora kumartui pojan puoleen ja puhui lempeästi:
– Mikä hätänä, pikkuinen? Mitä sinä täällä teet?
– Eksyin äidistäni. En tiedä missä hän on, poika vastasi nyyhkyttäen.
– Älä huoli, me autamme sinua löytämään hänet, Timppa-apina sanoi ja alkoi rummuttaa iloisesti saadakseen pojan hymyilemään.
Aurora ja Timppa-apina lähtivät yhdessä pojan kanssa etsimään äitiä koko valtavan stadionin ympäri. He kulkivat läpi istuinrivien, kojupisteiden ja telttojen ja kyselivät kaikilta ohikulkijoilta. Kaikkialla, missä he kulkivat, lapset ja aikuiset katselivat hämmästyneinä ja ihastuneina heidän satumaista kulkuaan.
He olivat juuri saapumassa stadionin toiseen päähän, kun kuulivat äidin huutavan poikaansa. Poika juoksi äitinsä syliin ja äiti kiitti Auroraa ja Timppaa lämpimästi. Auroran sydämessä läikähti lämpö. Timppa-apina rummutti vielä yhden iloisen rytmin ja leikkasi koko stadionin täyteen naurua.
Hetken kuluttua iltapäivän jalkapallo- ja ratsastusvarusteet oli asetettu paikoilleen, ja turnaus oli alkamassa. Ensimmäisenä vuorossa oli näytöshevostaituruutta. Upeat ratsut hypähtelivät kevein harppauksin ja esittelivät taidokkaita temppuja. Timppa-apina katseli ihastuneena hevosia ja kysyi prinsessa Auroralta:
– Voinko minäkin oppia tekemään noin hienoja temppuja?
Aurora nauroi iloisesti.
– Kuka tietää, Timppa! Ehkä jonain päivänä sinäkin olet kuuluisa apinamainen hevosmaestro.
Seuraavaksi vuorossa oli jalkapallopeli, jossa prinsessa Aurora sai kunnian potkaista aloituspotkun. Timppa-autokilpailuista kiinnostunut miimikko päätti esittää oman shownsa puoliajalla. Timppa kuvitteli olevansa kilpa-autoilija ja viittoi, kuin olisi ajanut näkymätöntä autoa. Stadionin yleisö nautti valtavasti, ja Timppaa palkittiin raikuvin aplodein.
Kilpailut jatkuivat iltaan asti, ja Aurora huomasi jotain outoa. Aurinko laski hitaasti, mutta taivaalle ilmestyi valtava musta pilvi. Pilvi peitti vähitellen taivaan ja stadionin ylle heijastui kummallinen varjo. Samassa kaukaa kuuluva kolahdus sai Aurora ja Timppa pysähtymään niille sijoilleen. Pilvi laskeutui kuin viitta ja alkoi muuttua tummaksi vanukseksi.
Vanuksen keskeltä esiin astui hämäränhesutettava hahmo: pimeiden metsien noitatar, joka tunnettiin nimeltä Varjomieli.
– Kuka uskaltaa astua stadionilleni? kysyi Aurora käskien.
– Minä olen Varjomieli, ja olen tullut tänne valloittamaan tämän valtakunnan, noitatar vastasi kylmästi.
Varjomieli ojensi kätensä kohti Auroraa ja Timppaa, mutta Aurora otti taskustaan kruununsa ja kohotti sen päänsä yläpuolelle. Kruunu alkoi loistaa kirkkaana kuin tähti, ja koko stadion täyttyi valolla. Timppa-apina otti rummut käsiinsä ja alkoi soittaa voimakasta rytmiä, joka kaikui ympäriinsä kuin ukkonen.
Varjomieli yritti vastustaa valon voimaa, mutta heikkeni nopeasti. Auroran ja Timppan taika osoitti olevansa voimakkaampi, ja noitatar katosi kirkkauden hajoamisen mukana. Koko stadion puhalsi suuria helpotuksen huokauksia, ja Aurora hymyili lämpimästi apinalle.
– Kiitos, ystäväni, ilman sinua en olisi onnistunut, Aurora sanoi hellästi.
Päivän juhlat saatiin päätökseen, ja stadionin yleisö iloitsi onnistuneesta turnauksesta. Aurora ja Timppa auttoivat kaikki poikkimenneet lapset löytämään perheensä, ja stadionin laitamilta kiitiminen kaikuivat kauas.
Kun aurinko laski ja tähdet syttyivät taivaalle, Aurora istahti katsomolohkoon Timppa-apinan kanssa.
– Tänään oli todella ikimuistoinen päivä. Olen oppinut niin paljon, Aurora sanoi.
– Niin minäkin, Timppa vastasi, – ja odotan innolla uusia seikkailuja kaikille lapsille ja aikuisille!
Ja niin stadion täyttyi naurulla ja juhlahumulla ja ilta kääntyi yöksi. Prinssi, apina ja koko valtakunta odottivat innolla seuraavaa suurta seikkailua, jonka voidaan kohdata yhdessä tämän kokemusperän muistossa.
